Salamablogi

Salamasyksy (3.9-31.12.2010)

31.12.2010 (Keikkapäiväkirjat)

Perjantai 3.9.
Kissojen yö, Helsinki

Syyskuun ekaa keikkaa edelsi melkoinen rumba. Elokuu meni omalta osaltani eräässä teatteriproggiksessa soittajana: kiersimme teatteriryhmän kanssa loppukesän superhelteissä Pohjois-Karjalan maakuntaa kymmenen esityksen verran. Esitysten välipäivinä muutin Tallinnaan, ajoin takaisin Joensuuhun soittamaan viimeisen esityksen, sen jälkeisenä päivänä siivosin vielä vanhan asuntoni ja seuraavana päivänä jatkoin takaisin uuteen kotiin. Stressin, älyttömän työmäärän ja univelan yhteisvaikutuksesta sairastuin tietenkin loppumetreillä flunssaan.

Perjantain Korkeasaaren Kissojen yön keikalle saavuin siis melkoisen väsyneenä ja vielä vähän toipilaana: muutaman päivän ehti sentään uudessa kodissa kerätä voimia välissä.

Fiilikset olivat kuitenkin korkealla. Kissojen yön keikalle oli luvassa paljon spesiaalia. Ensinnäkin Salamasiskot-tanssiryhmä oli jälleen mukanamme ja lisäksi kesällä Rauman keikalla tapaamamme Paula oli lupautunut tekemään meille lavan vieressä oleville screeneille video-show’n.

Ilma oli viileähkö, mutta olin varautunut tulevaan ulkoilmakeikkaan huivilla ja kynsikkäillä. Hörpin takahuoneessa teetä samalla kun Salamasiskot ja Klaus laittautuivat keikkaa varten.

H-hetken lähestyessä laitoin itsekin keikkakuteet niskaan ja suuntasin Klausin kanssa lavan taakse odottamaan. Meitä ennen esiintynyt Monday Box lopetteli settinsä sovittuun aikaan ja roudasimme kamamme lavalle. Samalla tuli vaihdettua lyhyesti kuulumiset Monday Boxin tuttujen soittajien kanssa.

Siirryimme lavan taakse odottelemaan keikan alkua. Sovittuun aikaan juontaja Ellen Jokikunnas kuulutti meidät lavalle ja astelimme aloittamaan Tilkkutäkin -alla biisin.

Yleisöä oli kertynyt paikalle suhteellisen mukavasti. Osalle olimme selkeästi entuudestaan tuttuja, mutta suurin osa tuskin oli nähnyt meitä koskaan. Muutaman biisin jälkeen homma alkoi olla hallussa ja olimme saaneet koko yleisöalueen kollektiivisen huomion puolellemme.

Keikka oli erittäin onnistunut, enkä oikein edes muistanut puolikuntoisuuttani. Lavasoundi oli erinomainen ja Paulan tekemiä projisointeja oli pakko uteliaisuudesta välistä vilkuilla selän takaa itsekin.

Salamasiskojen tanssiesitys sujui hyvin ja heidän vierailunsa jälkeen soittoaikamme venyi vielä yhteen encoreen. Sen jälkeen kamat nopeasti pois lavalta Irinan bändin alta, hetki paita- ja levymyyntiä ja sitten takahuoneeseen syömään. Samalla annoimme Korkeasaaren netti-tv:lle haastattelun, joka on katsottavissa täällä. Erittäin hauskaa oli, kiitoksia paikalle saapuneille!

Torstai 8.9.
Juhlateltta, Nurmes

Syyskuun toisella viikolla oli luvassa logistisesti nerokas pätkä: Nurmes-Raahe-Kokkola. Kun matkaanlähtö tapahtui Helsingistä niin voi nopeasti laskea että kilometrejä oli luvassa riittävästi.

Lähdimme Helsingistä Joensuuhun keikkaa edeltävänä päivänä sillä Nurmeksen keikan oli määrä alkaa jo aamupäivästä. Meillä ei etukäteen ollut tapahtumasta muuta tietoa kuin että siellä esiintyisi lisäksemme Fintelligens. Niinpä lähdimme aamusta ajamaan Joensuusta Nurmesta kohti uteliaina.

Löysimme keikkapaikan ja roudasimme kamat lavan taakse. Samalla tapahtuman luonne selvisi. Kyseessä oli maakunnan toisen asteen ammattikoulujen opiskelijoiden yhteinen messupäivä. Paikalla oli siis tuhatkunta teiniä, keikkapaikkana oli pellon keskelle pystytetty valtava teltta. Eksoottista!

Teimme lyhyen soundcheckin ja siirryimme takahuoneeksi varattuun isoon mökkiin. Esittäydyimme takahuoneen kanssamme jakavan Fintelligensin porukalle ja nappasimme vähän teetä ja sämpylää.

Sovitun soittoajan lähestyessä kävelimme alueen läpi lavan taakse. Meitä ennen esiintyi zumba-ohjaaja, jonka esityksen loppupuoliskon pääsimme näin ollen näkemään. Sporttinen meininki oli naisella, mutta teinit eivät oikein lämmenneet.

Sovittuun aikaan lavalle, setti alkoi jälleen Tilkkutäkin alla -biisillä. Lavan edessä oli jonkun verran ihmisiä, jotka selvästi tunsivat tuotantomme ennalta. Huomautettakoon lisäksi, että kaikki tytöt kerääntyivät Klausin eteen ja pojat puolestaan minun eteeni. Muutoin teltassa oli ehkä satakunta ihmistä, mutta vähäiseltähän sellainenkin ihmismäärä näyttää niin isolle alueelle levittäytyneenä.

Puskimme kuitenkin päälle hyvällä energialla ja saimme hiljalleen hieman ujon oloisen yleisömme mukaan meininkiin. Harmillisesti langaton lähettimeni ei jostain syystä toiminutkaan (ilmeisesti päällekkäisiä taajuuksia, päättelin myöhemmin), jouduin vaihtamaan lennosta piuhaan ja näin ollen pysyttelemään sen määrittelemissä rajoissa enkä päässyt ottamaan yleisöäni lähietäisyydeltä.

Oletteko te tosissanne? -levyyn painottuneen setin huippuhetkiä olivat muun muassa Pitäiskö sunkin jo, jonka Klaus spiikkasi hauskasti liittyen siihen kuinka suuri osa nuoresta yleisöstä varmaan vielä mietti mitä elämässään tahtoo tehdä.

Varsinaisen setin päätyttyä totesimme ihmisten todella pitäneen meistä, sillä meille taputettiin encore. Soitimme vielä 80200:n, kiittelimme yleisön ja myimme kamojen roudauksen ohessa lavalta käsin muutaman levyn.

Roudauksen jälkeen vielä vähän sämpylää ja teetä ja takaisin Joensuuta kohti. Olisi ollut ihan hauska jäädä seuraamaan Fintelligensiä, mutta itselläni oli vähän puolikuntoinen ja väsähtänyt olo, edellisviikon flunssa selvästi painoi vielä.

Joensuuhun saavuttuamme olin niin väsynyt että suuntasin suoraan majapaikkaani ja kävin päiväunille. Heräsin siihen että palelsi aivan järjettömästi. Kuumemittari kainaloon: tuloksena reilut 39 astetta. Loppupäivän makasinkin sitten sängyssä kuumehoureissa. Seuraavaksi aamuksi olo ei juuri ollut parantunut. Näin ollen päädyimme perumaan viikonlopun muut keikat, sillä terveydellä ei loppujen lopuksi kannata leikkiä. Toivottavasti löydämme korvaavat päivämäärät pian, pahoittelut kaikille jotka meitä Raaheen ja Kokkolaan odotitte!

Tiistai 5.10.
Night, Joensuu

Kotikaupungin keikan logistiikan piti olla yksinkertainen. Minulla oli samalla viikolla lastenmusiikkikeikkoja ja -työpajoja Joensuussa, joten olin kaupungissa jo valmiiksi. Klausin oli määrä hakea keikka-automme Helsingin päässä huollosta ja ajaa soittokamojen kanssa Joensuuhun. Helppo homma!

Ongelmat alkoivat kasaantua aamupäivästä. Olin juuri soittanut lastenkeikkani, kun Klaus soitti ja kysyi kuinka keikka-auton ajoneston saa poistettua, auto ei nimittäin suostunut hievahtamaan korjaamon pihasta. Etsin ohjekirjasen, soitin auton entiselle omistajalle, soitin Klausille, ei onnistunut. Uusi puhelinrumba, ei onnistunut edelleenkään.

Lopulta Helsingin päässä selvisi että autossa oli valitettavasti muutakin vikaa kuin se mikä oli juuri korjattu. Klaus teki nopeita ratkaisuja: taksilla korjaamolta Pihlajistoon hakemaan soittokamat ja suoraan Pasilan asemalle. Solisti oli kuulemma ehtinyt Joensuuhun lähtevään junaan juuri ja juuri, kantaen samalla kaikkia kamojamme (ja vaikka pieni bändi olemmekin, niin siinä on kyllä yhdelle ihmiselle tekemistä).

Kaikesta säädöstä huolimatta emme lopulta myöhästyneet sovitusta soundcheck-ajasta kuin vartin. Kävin hakemassa Klausin juna-asemalta laina-autolla ja autoin kamojen kanssa. Luonnollisestikin backlineamme oli pitänyt karsia sen verran että Klaus sai kaiken kannettua. Kioskini koostui siis ainoastaan kolmesta koskettimesta. Onnekseni olin sattumalta juuri ostanut Joensuusta huokean säröpedaalin: varsinainen soolosäröni oli toisessa efektilaudassa joka piti jättää Helsinkiin. Olomme oli kaikista kommelluksista huolimatta yllättävänkin tyyni.

Soundcheck meni rivakasti, miksaajanamme oli vanha tuttumme Pekka. Checkin jälkeen suuntasimme majapaikkoihimme (äitiemme luokse) keräämään voimia, keikka alkaisi vasta puolenyön jälkeen.

Takaisin keikkapaikalle reilu tunti ennen keikkaa. Ilmassa oli mukavaa odotusta, Nightissa oli yliopiston liikuntailtapäivän jatkobileet ja niiden myötä paikalla oli iso määrä ihmisiä. Vaatteidenvaihtoa, venyttelyä, äänenavausta ja punnerruksia, ja sitten olikin jo aika astella lavalle.

Olimme tehneet settilistaamme hieman uusiksi: osa uuden levyn biiseistä piti jättää pois, sillä alkupäivän kommellusten takia minulla ei ollut niihin vaadittavia kosketinsoittimia.

Aloitusbiisinä toimi kuitenkin edelleen Tilkkutäkin alla. Astelimme lavalle ja totesimme paikan tosiaan olevan tupaten täynnä. Ihmisiä oli myös selkeästi tullut juuri keikkamme varten, sillä lavan edustalla oleva tanssilattia oli täyteen ahdettu. Ihmiset ottivat meidät vastaan todella kovaäänisesti.

Kaikki päivän tuskailut auton hajoamisen ja muun säädön keskellä tuntuivat täysin vähäpätöisiltä sen rinnalla miten hyvä energia yleisöstä välittyi.

Slovareita oli annosteltu settiin hyvin maltillisesti, sillä lähtöoletuksena oli se että tämän yön keikan avainsana on riehakkuus. Emme olleet väärässä, sillä yleisö oli tullut paikalle tanssimaan ja juhlimaan. Hyvin he viihtyivät toki myös Salamaponin ja erityisesti Nöpönenän aikana.

night1001.jpg
Solisti ja yleisö yhteiskuvassa juuri ennen encoreja.

Keikka meni ohi kuin hujauksessa ja oli aika encorejen. Soitimme useamman biisin ja setti venähti jälleen liki parinkymmenen kappaleen mittaiseksi. Viimeisinä numeroina kuultiin Niin petaa kuin makaa sekä Yläkerran tytölle.

Kerrassaan loistava keikka, jonka jälkeen kelpasi taputella toisiamme olkapäille. Hikienpyyhkimistä, nopea roudaus, vaatteidenvaihto ja takahuoneen antimista nauttimista (itse olen viettänyt vuoden 2010 ajan tipatonta vuotta, joten keskityin suklaaseen). Erittäin miellyttävä ilta, suuri kiitos kaikille paikalla olleille!

Tiistai 12.10.
45 Special, Oulu

Ouluun on Helsingistä kiitettävästi kilometrejä. Koska soundcheckimme oli määrä alkaa jo neljältä, päädyin tulemaan Tallinnasta Helsinkiin jo keikkaa edeltävänä iltana että pääsemme lähtemään tien päälle heti aamusta.

Ajomatkan alussa kohtasimme hieman yllättävän näyn: Heinolan kohdalla maa oli valkoinen ja lunta pyrytti sakeasti. Kun pohjoiseen päin ajaa ja alla on vielä kesärenkaat, niin jonkun verran alkoi jännittää. Lievitimme jännitystämme ostamalle huoltoasemalta uudeksi autolevyksi (aiempi on Eläkeläisten kokoelma) Popedan tuplakokoelman, jonka parissa matka vierähtikin rattoisasti.

oulu1002.jpg
Kesärenkailla varustetusta keikkabussista aukeaa huolestuttava näkymä.

Olimme perillä sovittuun aikaan. Auto parkkiin, kamat sisään ja kosketinkioski pystyyn. Soundcheck oli alta pois nopeasti ja vaivattomasti, sen jälkeen vielä kamoja vähän sivumpaan illan avausbändin tieltä. Ruokailu nelivitosessa (jälleen täytyy antaa pisteet heidän mahtavalle omalle keittiölleen) ja kirjautumaan hotellille.

Kävelimme hotellilta keikkapaikalle reilua tuntia ennen keikkaa. Takahuoneeseen valmistautumaan ja kamat ekan bändin lopetettua takaisin lavan eteen.

Sovittuun aikaan lavalle, avausbiisinä toimi jälleen Tilkkutäkin alla. Salissa oli mukavasti väkeä (tilaisuuden luonteena oli muuten opiskelijabileet, jos joku ihmettelee sitä miksi keikka oli tiistaina) ja yleisö oli nimenomaan tullut paikalle katsomaan meitä. Mukava oli siis soittaa valmiiksi vastaanottavaiselle yleisölle.

Setti noudatteli pitkälti totuttuja suuntaviivoja: pääpaino uudessa levyssä, lisänä hyvällä maulla annosteltuja vanhoja klassikoita.

Keikka oli oikein lämminhenkinen, mistä täytyy antaa pisteet yleisölle. Molemminpuolinen vuorovaikutus oli läsnä koko keikan ajan. Yleisö myös lauloi oikein kauniisti Yli mutakuoppien -biisin intron.

oulu1001.jpg
Oulun yleisö ennen encoreja kosketinsoittajan näkökulmasta.

Varsinaisen setin jälkeen muutamat encoret, sen jälkeen peruskuviot: kuivat vaatteet päälle, kosketinkioskin kasaaminen, levy- ja paitakauppoja ja lopulta roudaus. Hotellille päästyämme laitoimme vielä hotellihuoneen saunan lämpenemään. Diskotähtien logiikka: miksi turhaan nukkua kun aamulla pitää kuitenkin herätä aikaisin? Kiitos Oulu, oli jälleen kerran loistavat iltamat kanssanne!

Lauantai 30.10.
Kölin ali -risteily, M/S Viking XPRS

Edessä oli hieman vaihtelua klubikeikkoihin: bileristeily! Aiemmat risteilykeikkakokemuksemme rajoittuivat pariin Goom-risteilyyn. Goomeilla on ollut oikein hauskaa ja ne ovat vakuuttaneet järjestelyillään. Nyt luvassa oli lyhyempi pätkä: tämä 12 tunnin bileristeily menisi Tallinnaan, olisi yön yli satamassa ja suuntaisi aamusta takaisin Helsinkiin.

Meidän lisäksemme Kölin ali -festivaalilla esiintyi mm. Kemmuru. Olin ollut viettämässä pienimuotoista syyslomaa Helsingissä, joten suuntasimme Klausin kanssa Viking Linen terminaaliin yhtä matkaa. Jätimme keikka-auton parkkiin Katajanokalle huoltamon pihaan ja kannoimme soittokamat terminaalille.

risteily1002.jpg
Solisti ja yhtyeen kamat rullakossa.

Yhytimme terminaalissa järjestäjät, saimme matkaliput ja hyttikortit sekä rullakon kamoillemme. Kannoimme kamat läpi aution laivan soittopaikalle ja odotimme että pääsemme tekemään lyhyen soundcheckin. Sitten soittokamat syrjään lavan takaosaan, henkilökohtaiset kamat hyttiin ja syömään rauhassa järjestäjän tarjoama illallinen buffet-pöydässä. Hyvää oli, itse tosin onnistuin tekemään hienoisen ylilyönnin jälkiruokabuffetissa: lapsuuden laivamatkojen lihasmuisti iski päälle.

Soittoaikamme oli puoli yhdeltä, joten kiirettä ei ollut. Lepäilimme aterian päälle hytissä ja teimme settilistan. Vaihdoimme keikkavaatteet hytissä ja valuimme lavaa kohti puoli tuntia ennen keikkaa.

Risteilyllä oli väkeä mukavasti, mutta ei tungokseksi asti. Meininki vaikutti kuitenkin olevan hyvä. Ilmeni kuitenkin että aikataulut olivat heittäneet häränpyllyä jo heti alussa ja soittoaikamme myöhästyi kokonaisella tunnilla.

Vähänhän tuo korpesi odottaa, mutta minkäs teet. Odottelimme lavan sivustalla. Meitä kuuntelemaan tulleet ihmiset kävivät kyselemässä että mihin aikaan soitamme ja oli pakko vastata että emme ihan tarkkaan tiedä.

Lopulta edellinen akti lopetti ja pääsimme siirtämään soittokamamme lavan etuosaan. Nopean linjacheckin jälkeen olisimme olleet valmiita aloittamaan, mutta laivan oma äänimies hävisi jonnekin hoitamaan jotain muuta työasiaa(!). Tällaiset tilanteet vaativat todella kärsivällisyyttä: itse on koko ajan latautunut siihen että keikka alkaa juuri, mutta muiden takia homma lykkääntyy.

Lopulta kaikki tarvittavat henkilöt olivat paikallaan ja keikka pääsi alkamaan reilun tunnin jäljessä alkuperäisestä aikatauluista (kello oli siis tässä vaiheessa noin varttia vaille kaksi). Nopea halaus lavan vieressä, keskinäinen tsemppaus ja keikka käyntiin. Aloitusbiisinä jälleen Tilkkutäkin alla.

Olo oli myöhäisestä kellonajasta ja rasittavasta keikkaa edeltävästä säädöstä johtuen hieman toismaailmainen, mutta onneksi yleisö oli alusta asti täysillä mukana.

Keikan aloitus meni hieman sählätessä. Jonkun edellisen bändin tai dj:n hahmot roudasivat kamaansa lavalle vierestäni samalla kun soitimme keikkaa. Siinä vaiheessa, kun joku tyypeistä asetteli täyden tuoppinsa kamojen kantamisen ajaksi pedaalieni viereen oli pakko ärähtää että nyt hoidatte tuon homman myöhemmin ja annatte meidän soittaa keikan rauhassa. Tyypit ymmärsivät yskän, vaikka taisivatkin vähän loukkaantua. Joku järki on silti oltava siinä miten toimitaan kun bändi soittaa keikkaansa.

risteily1001.jpg
Viimeinen biisi alkamassa. Yläreunassa näkyvästä digitaalikellosta voi huomata kunnon ihmisten nukkumaanmenoajan jo ylittyneen.

Olosuhteista johtuen keikka ei edustanut ihan vuoden terävintä kärkeä. Yleisö oli onneksi niin hyvää, että se kohotti keikan tasoa huomattavasti: kiitos kaikille mukana olleille! Loppua kohti meininki alkoi olla jo hyvinkin kohdallaan, mutta siinä vaiheessa olikin jo aika lopettaa että seuraava bändi pääsee lavalle (kyllä, yksi bändi esiintyi vielä vaikka kello alkoi olla lähempänä kolmea).

Roudauksen jälkeen kello näyttikin jo puolta neljää. Laivahan oli ollut puolesta yöstä lähtien Tallinnan satamassa, eli olin kävelymatkan päässä kotoa. Alustavasti minulle oli luvattu että pääsen nousemaan maihin aamuseitsemältä kun satama aukeaa. Päätin kuitenkin kysäistä infosta josko olisi mahdollista poistua jo aiemmin. Mukava täti antoi luvan todeten että “siellä on kyllä käytävät ja kaikki pimeänä mutta seuraa vaan kylttejä”.

Näin tein, ja täytyy sanoa että olipa aavemainen tunnelma. Sokkelomainen terminaalin käytävä oli pilkkopimeä ja hiljainen, vain ilmastointi hurisi. Hyvin omalaatuinen tilanne. Nauratti, mutta samalla hermostutti että jos joku hälytin alkaa soimaan niin tulee olemaan mielenkiintoista selittää miksi kävelen terminaalissa aamuneljältä.

Lopulta pääsin kuitenkin ulko-ovelle, mutta siihen matka tyssäsi: ovi oli lukossa. Soittelin puheluita laivalle, josta luvattiin että joku tulee kohta päästämään minut ulos. Ketään ei kuitenkaan kuulunut ja aikani odoteltuani huomasin oven vieressä erilaisia nappeja joista yhdessä oli avaimen kuva. Päätin kokeilla onneani vaikka vähän jännittikin. Suljin silmät ja painoin nappia. Ovi hurisi auki ja pääsin ulos! Kotiin päästyä nukkumaan viiden maissa väsyneenä mutta onnellisena. Seuraavana päivänä kotoa katkesikin sitten sähköt yli vuorokaudeksi, mutta se on jo toinen tarina.

Perjantai 31.12.
Bar Hovi, Rauma

Vuoden viimeinen keikka. Ajoin Raumalle Jyväskylästä, otin Klausin kyytiin Tampereelta. Jossain vaiheessa ajaessamme aloimme ihmetellä taivaanrannassa näkyviä väläyksiä: eihän nyt voi ukkostaa, on pakkasta! Väläykset jatkuivat ja meillä kesti hävettävän pitkään tajuta mistä väläykset johtuvat: uudenvuodenaattonahan on tosiaan tapana ampua raketteja…

Raumalle päästiin aikataulun mukaisesti. Kamat pystyyn, soundcheck ja ruokailu Bar Hovin tiloissa. Sen jälkeen kirjautumaan hotellille.

Hotellilla päiväunia ottaessani onnistuin niksauttamaan selkäni niin että yhtäkkiä sattui ihan helvetisti. Onneksi keikkaan oli vielä useampi tunti, turrutin kipua särkylääkkeillä ja yritin saada paikkoja aukeamaan onnistuen jotenkuten.

Keikan oli määrä alkaa puolenyön jälkeen, koska ihmisten odotettiin saapuvan baariin isommin vasta rakettien ampumisen jälkeen. Näin ollen vuosi vaihtui osaltamme hyvin koruttomasti. Vaihdoimme takahuoneessa vaatteita, kun takahuoneessa hengannut miksaaja katsoi läppärinsä kellosta vuoden vaihtuneen ja toivotti hyvää uutta vuotta. Toimi itse asiassa ihan hyvin juuri näin, ei vuoden vaihtumisen taustalla aina tarvitse suurta pauketta. Muutenkin vietän henkilökohtaisesti kaikki juhlapyhät (joulua ehkä lukuunottamatta) mieluusti keikalla.

uusivuosi1001.jpg
Yhtye hetkeä ennen vuoden viimeistä keikkaa.

Sovittuun aikaan lavalle aloittamaan keikka. Paikalla oli ihan kohtalaisesti väkeä, enemmänkin olisi isohkoon baariin mahtunut, mutta tyhjille seinille ei missään nimessä tarvinnut soittaa.

Keikka oli jotenkin sekavahko. Lavasoundi oli kyllä hyvä ja puitteet muutenkin kohdallaan, mutta yleisö oli pääosin turhan päissään (ainakin se kuuluvin osa). Porukka huuteli esimerkiksi biisitoiveita kappaleista jotka oli juuri soitettu. Oma soittaminen ja liikkuminen tuntui myös hankalahkolta koska selkä jumitti edelleen.

Jossain vaiheessa keikkaa tuli jossain välispiikissä joku pieni kommunikaatioklikki Klausin kanssa, joka jotenkin kasvatti huonoa mieltä entisestään. Loppua kohti tunnelma lähti kyllä jyrkkään nousukiitoon, mutta kun se tapahtui käytännössä ihan viimeisissä biiseissä niin omat fiilikset eivät juurikaan helpottuneet.

Keikan jälkeen kuulimme mukanamme olleelta paitamyyjältä että joku oli onnistunut varastamaan keikan aikana näytteillä olleen mallipaidan. Sinä joka sen varastit, toivottavasti tajuat että paitojen teettäminen on maksettu meidän omilla rahoillamme. Ei sillä että varastaminen olisi muutenkaan hyväksyttävää, mutta muusikoilta varastaminen on alhaisuuden huippu.

Encoreiden jälkeen suuntasimme takahuoneeseen, puimme hetken aikaa keikkaa osittain ehkä hieman isoin kirjaimin ja sen jälkeen päätimme että seuraavasta keikasta tulee vaan yksinkertaisesti parempi. Parempiinkin tunnelmiin olisi keikkavuoden voinut päättää, mutta joskus näin. Seuraavana aamuna hotelliaamiaisella oli kuitenkin onneksi jo ihan hyvä mieli ja tuntui mukavalta päästä aloittamaan uusi vuosi.

-Wilhelm