Salamablogi

19. luukku: Kitkan syyt

19.12.2014 (Sekalaista, Joulukalenteri)

Tämän päivän joulukalenteriluukusta aukeaa “Kitkan syyt” -tekstikappale, jonka kirjoitin ensimmäisten joukossa kasatessani materiaalia syksyllä 2013.

Kirjaa tehdessäni kävin muistin tueksi läpi kaikkia mahdollisia arkistoja, muun muassa minun ja Klausin välisiä sähköpostikeskusteluja. Tämän ajatustenvaihdon löytyminen oli hauska hetki, sillä olin unohtanut sen kokonaan. Suoraan sanottuna yllätyin siitä, kuinka fiksusti olemme osanneet purkaa kumpaakin vaivaavia asioita ja puhdistaa ilmaa Oletteko te tosissanne? -levyn työstämisen alkuvaiheessa.

Innostuin sähköpostikeskustelustamme niin paljon, että tuntui kiehtovalta ajatukselta ottaa se mukaan kirjaan kokonaisuudessaan. Ensimmäistä käsikirjoitusversiota kasatessani totesin kuitenkin, että tämä olisi aivan liian pitkä ytimekkäästi ja tiiviisti etenevään kirjaan. Kokonaisuuden kannalta pitkä sähköpostikeskustelu tuntui kuriositeetilta. Näin ollen tekstikappaleesta päätyi lopulta kirjaan vain sen pohjustus, joka onkin melkein tuollaisenaan vuotta 2009 käsittelevän vuosilukukappaleen osana.

-Wilhelm

Kitkan syyt

Oletteko te tosissanne? -levyä syksyllä 2009 työstäessä haluttiin päästä eroon niistä asioista, jotka olivat hiertäneet edellistä levyä tehdessä. Edellisen levyn äänittämisen aikaan välit olivat olleet kireinä paikoin eri suuntiin sinkoilevien visioiden ja muun keskinäisen kitkan takia, eikä sellaista ilmapiiriä haluttu uuden levyn sessioihin.

Teimme epäsuomalaisen ratkaisun ja aloimme puhua asioista ja fiiliksistä enemmän ja avoimemmin sekä sähköpostitse että kasvotusten. Näkökulmat selkenivät ja toimintatapojen erilaisuudet ja niiden juuret valkenivat.

Minua oli ärsyttänyt se, kuinka Klaus oli lähtökohtaisesti levyjä tehdessä aina innoissaan joka ikisestä ideasta. Koin, etten voinut tietää mikä on oikeasti paras idea kun jokainen otettiin vastaan hurrauksin. Klausia puolestaan vaivasi muun muassa minun liiallinen pedanttisuuteni. Hinkkasin usein varsinkin omista teksteistäni pikkuasioita ihan viimeiseen saakka ja kyttäsin välillä tekstin laulufraseerauksia järjettömyyteen asti.

Oheisessa sähköpostikirjeenvaihdossa onnistuimme avaamaan lähtökohtiamme niin hyvin, että siitä eteenpäin levyn tekeminen alkoi luistaa vielä entistä paremmin.

> From: klaus@ukkosmaine.com
> To: wilhelm@ukkosmaine.com
> Subject: Levystä
> Date: Fri, 23 Oct 2009 02:23

Moro taas!

Enpä sitten tunnu saavan unta tänä yönä kun thunder-jutut pyörivät päässä. On selkeästi alkanut kela pyörimään tuon uuden levyn kanssa. Kirjoittelenpa nyt tähän ajatuksiani siitä.

Ensinnäkin, aika siistiä että semmonen on taas tekeillä. Halusin viime levyn jälkeen mahdollisimman pian tekemään uutta, kun siinä jäi silloin jotkut asiat kaivelemaan. Tuntuu nyt, että sieltä jäi aika paljon semmoista pois, mitä olisi halunnut sanoa ja ajattelin että sanotaan sitten seuraavalla levyllä. Semmonen levoton olo että äh, nyt pitää äkkiä saada lisää musiikkia ilmoille. Siis totta kai olin Salamasiskoista tosi ylpeä ja olen vieläkin, mutta jotain siitä jäi.

Studiossa on tärkeää olla hyvin valmistautunut, mitä ei oltu viime kerralla. Siinä käy sitten helposti sillä tavalla, että kun ollaan liian alkutekijöissään jonkun idean kanssa, aletaan vaan miettimään, mikä siinä on pielessä. Sen sijaan, että kokeiltaisiin ja rokkailtaisiin. Sellainen ilo kuolee. Mut joo, onhan me puhuttukin että nyt valmistaudutaan paremmin.

Miihkali taisi sanoa Salamasiskoista jotenkin näin että joo, hyvä meininki mutta jotain siitä ekan levyn hyvästä meiningistä puuttuu. Kuinka saisi sen riemun kuulumaan sieltä levyltä, ja silti olla napakat soundit ja soitto? Taisin jotain tästä puhua Heikille ennen sen levyn äänitystä. Puhuttiin, että nyt jätetään niitä spontaaneja juttuja sinne nauhalle. Esimerkiksi jotain niitä huudahduksia mitä laulukopissa tulee möläyteltyä. Toki näissä pitää olla välillä tarkkana että mitä sinne jättää, mutta kylläpä sieltä Salamalevyltä loppujen lopuksi melkein kaikki on siivottu pois. Tylsää! No, tähän haluan panostaa seuraavalla levyllä. Siis tämä on vain yksi esimerkki.

Muistan, että jossain vaiheessa sanoit, että kaikki ideat tuntuivat minun mielestäni olevan hyviä. Hirveä juhliminen käynnissä :) Näin jälkeenpäin tiedän, että se on sellaista impron sääntöjen noudattamista. Kaikki ideat hyväksytään ja kokeillaan, että homma menee eteenpäin. Silloin kun ollaan siinä “juhlimisen” tilassa, voi nauhalle ehkä tarttua jotain riemastuttavaa tavaraa. Siihen kai tässä pyritään, ekan levyn meininkiin parempien biisien ja soundien kera. Se on rok. Pitää siis varoa, ettei dumaa spontaania innostustaan. Juuri syntyneen idean tuoma energia kannattaa hyödyntää soitossa ja laulussa.

Miksi minulle tuli nyt tämä kaikki mieleen? Jäljitin tuntemukset tähän biisintekoprosessiin. Biisien lähettelyyn kaipaan sellaista uusien ideoiden tuomaa riemua. Se riemu syntyi helposti, kun silloin aikoinaan vaikka tulin siun kämpille Suvikadulle ja soitin jonkun Mutakuopan akustisen kanssa. Onhan siitä varmasti helpompi riemastua kuin sähköpostiin tulleesta kämäisestä demosta. Tässä tullaan siihen, että olisi se kuitenkin bändin jäsenten hyvä asua samassa kaupungissa!

Tämä on niin analyyttistä ja hankalantuntuista tämä meidän biisiprosessi. Ei tee mieli lähettää demoa, se suorastaan pelottaa että sinne meni sekin biisi tai lyriikka. Hätkähdyttävän negatiivinen tuntemus, joka on läsnä vain um-kuvioissa. Asiasta pitänee keskustella kasvotusten kun nähdään ensi viikolla.

Varovainen heitto: Tajusin just että alat olla jo niin paljon edellä minua sanailussa (ja ehkä sävelissäkin), että minua alkaa ahdistaa työstää matskua siun kanssa. En haluu tämmöstä fiilistä, ihan perseestä. Haluun nauttia Ukkosmaineesta kun se on niin juhlava bändi.

ps. Varsin äkäinen biisi tuo Hetfield, tuntuu raikkaalta! Polttaa korvia tuo kiroilu, lienee tarkoituskin.

> From: wilhelm@ukkosmaine.com
> To: klaus@ukkosmaine.com
> Subject: RE: Levystä
> Date: Fri, 23 Oct 2009 17:56

Jeah,

hyvä kun kirjoitit!

Miulla pyörii kanssa kela niin sanotusti. Oon suurin piirtein joka päivä käynyt treeniksellä kehittelemässä juttuja tai sit ihan vaan treenaamassa soittoa. Oikein hyvät tunnelmat on levyn suhteen.

Miulla on kanssa sellainen tunne, että Salamasiskoilta jäi puuttumaan jotain. Toisaalta en myöskään oo siihen biisimateriaaliin aukottoman tyytyväinen.

Yksi juttu voi olla just tuo Miihkalin kommenttiin liittyvä. Ei siitä sellainen riemu välity. Oon kyllä valmis ottamaan itseni vastuulle tuosta aika suuren osan, koska miulla oli tosi iloton olo silloin kesällä. Samalla oli hulluna paineita yrittää keksiä koko ajan jotain soitettavaa biiseihin, kun se esityö oli jäänyt tekemättä.

Mitä tulee tuohon spontaaniuteen ja levyn riehakkuuteen. En usko että ratkaisuna on ainakaan se, että aletaan katsoa taaksepäin, että miten tehtiin hommat ekalla levyllä. Eikä sitä pystyis jäljittelemään. Oikeesti nytkin alkaa hymyilyttämään hyvällä tavalla, kun miettii sitä toimintaa. Oltiin molemmat nykyiseen verrattuna todella kuppaisia soittajia ja laulajia, mutta ei hetkeekään mietitty että sillä ois jotain väliä. Oli vaan mahtavaa kun sai omia juttuja nauhalle. Nyt on rima noussut, ja hyvä niin, mutta ei se toki tarkoita sitä että pitäisi olla tylsä. Ja eipä kyllä edelleenkään sellaisia virtuooseja olla että saataisiin tehtyä sellaista puleerattua vaikka tahdottaiskin.

Luulen että yksi ratkaisu voisi olla se, että oikeesti nauhoitetaan tuo levy itse. Aiemmin olin vähän skeptinen tuon idean suhteen, mutta nyt se on alkanut kiinnostaa.

Kun palaveerasin Heikin kanssa maanantaina, niin soitin sille sen Bumshakalakan. Se sanoi sen kuunneltuaan että siitä tuli sellainen olo, että siinä on sellaista alkuaikojen henkeä, että poissa on sellainen joku jäykkyys mihin ei oo oikeestaan edes aiemmin kiinnittänyt huomiota. Kun mietin, niin se on varmaan oikeassa. Tuohonkin suhteutettuna se itse äänittäminen voisi toimia. Kun miettii, niin eihän se nyt helvetti ole mitään ydinfysiikkaa että äänittää kosketinsoittimia. Laulut toki kannattaa äänittää studiossa, ja miksaus tehdä siellä myös.

Ehkä riemastuttavuus tai riehakkuus ei oo se avainsana, vaan ihan yksinkertaisesti hyvä fiilis. Jos saa levyllä välittymään ihmisille sen saman tunteen kuin keikoilla, niin luulen että silloin kaikki on hyvin. Silloin voi olla monentyylisiä biisejä, kun taustalla on tuollainen. Luulisin. Tuo on varmaan zeniläisittäin muotoiltuna sellainen juttu mikä löytyy kun sitä lakkaa etsimästä:)

”Tämä on niin analyyttistä ja hankalantuntuista tämä meidän biisiprosessi. Ei tee mieli lähettää demoa, se suorastaan pelottaa että sinne meni sekin biisi tai lyriikka. Hätkähdyttävän negatiivinen tuntemus, joka on läsnä vain um-kuvioissa. Asiasta pitänee keskustella kasvotusten kun nähdään ensi viikolla.”

Tää tuli miulle yllätyksenä. En oo yhtään arvannut että siulla on tuollaisia fiiliksiä. Mikä siusta erityisesti tuntuu hankalalta? Ei miulla oo tosiaan tarkoitus dumata biisejä, vaan yrittää ehdottaa niihin parannuksia. Tai sit jos tuntuu siltä, että se biisi ei toistaiseksi tunnu oikeelta tähän bändiin, niin sanoa se. Siitä Taide-biisistä tuli sellainen fiilis, mikä ei taas liity yhtään siihen etteikö se olisi hyvä biisi itsessään.

Myönnän kyllä että aiemmin oon varmaan ollut tässäkin asiassa vähän töksäyttelevämpi. Muistan ottaneeni itse jossain vaiheessa paineita siitä, että siulta tulee biisejä koko ajan tosi nopeasti, ja mie en ehdi treenaamaan niitä, ja että miun omat biisit valmistuu ihan liian hitaasti.

Ja ehkä tuo kritisointi tulee vähän kuviin mukaan kirjoittajan töidenkin takia:) Olin esimerkiksi just taannoin katsomassa Eläimen keikkaa, ja huomasin jossain vaiheessa että keskityn vaan etsimään siitä kaikkea mikä tuntuu mättävän ja minkä voisi tehdä paremmin. Toisaalta en pidä sitä kyllä tuossa mitenkään huonona juttuna, oon niille muutamiin biiseihin antanut kommentteja, jotka ne on ottaneet positiivisena kritiikkinä, ja myöntäneet itsekin joissain kohdin miettineensä asiaa ja myös sovittaneet biisejä osin uudestaan. Kivempi se on kuitenkin kaikkien puolesta ottaa tuollaiset asiat esille nyt, eikä sitten kun levy on ilmestynyt.

Mitä tuohon biisintekoon tulee, niin onhan se selvästi parempi että noita työstää yhdessä. Sen huomasi jo niissä treeneissä viime kuussa, että tulee sillä lailla paljon luontevampaa, ja on hedelmällistä miettiä juttuja. Ja enpä mie nyt oo uusiin biiseihin juuri sovituksia miettinytkään, jätän sen siihen kun treenataan seuraavan kerran.

Toisaalta tajuan tuon fiiliksen, että jos on itse innoissaan jostain, ja toinen antaa vastaukseksi parannusehdotuksia. Oon itse törmännyt siihen ehkä ennen kaikkea Miihkalin kanssa. Muistan että alkuvuodesta kun lähettelin paljon tekemiäni Hattus-biisejä, niin kommentit olivat just tuollaisia. Mutta ymmärrän että se ei varmasti tarkoita sitä pahalla, kuten en minäkään. Ja toisaalta se toimii toiseen suuntaankin: Miihkali lähetti joskus keväällä sellaisen biisin, minkä tekstistä en tykännyt lainkaan, ja sanoin siitä. Sit Miihkali kirjoitti sen tekstin uusiksi muistaakseni kolmisen kertaa, mutta sitten se olikin sellainen että se miellytti kaikkia.

Miusta tuollainen on ihan järkevää, se kertoo siitä että oma bändi on tärkeä juttu ja haluaa pitää laadun yllä ja kehittyä. Spontaanius on helvetin tärkeää ideointivaiheessa, mutta miusta on tärkeää myös osata ottaa ajan kanssa omaan työhön etäisyyttä ja miettiä mitä tehdä jos joku ei tunnu miellyttävän.

”Varovainen heitto: Tajusin just että alat olla jo niin paljon edellä minua sanailussa (ja ehkä sävelissäkin), että minua alkaa ahdistaa työstää matskua siun kanssa. En haluu tämmöstä fiilistä, ihan perseestä. Haluun nauttia Ukkosmaineesta kun se on niin juhlava bändi.”

Tääkin tuli yllätyksenä. Siis millä tavalla edellä? En oo kyllä tällaista miettinyt missään vaiheessa. Älä ihmeessä ahdistu mistään.

Eiköhän tää liene kaikessa yksinkertaisuudessaan niinkin helppoa kuin että tehdään hyviä biisejä, valitaan niistä sellaiset mistä muodostuu hyvä levykokonaisuus, tehdään hyvät sovitukset ja äänitetään. Ja pyritään siihen että tehdään ihan rauhassa ilman hirmu tiukkoja deadlineja. Siinä mielessä sitä huhtikuuta voi pitää vaan tavoitteena, ei absoluuttisena totuutena.

Ai niin, jos siulla ei oo sen Forssan keikan jälkeen mitään, niin voisin hyvin jäädä Helsinkiin joksikin aikaa työstämään näitä.

Tulipas ihan vitun pitkä posti!

> From: klaus@ukkosmaine.com
> To: wilhelm@ukkosmaine.com
> Subject: Levystä
> Date: Sat, 24 Oct 2009 00:28

Kiitos paljon että vastasit niin pitkästi ja hartaasti. Tuntuu kliseisen rehellisesti sanottuna, että kivi vierähti sydämeltä. Oon pelännyt koko tämän päivän että aiheuttaako tämä provosointini samanlaisen nihkeän fiiliksen kuin viime levyllä. Kauhean isoja tuntemuksia kerrassaan. Huh. Viime levyn negatiiviset tuntemukset alkoivat muistua mieleen ja että ne on aiheuttaneet miulle semmosen blokin että ahdistuin. En saanut unta ja aattelin että nyt kirjoitan ja tuon asiat esille, vaikka kuinka kävisi. Ihanaa, että vastasit tuolleen asiaan pureutuen! Nyt kun näistä asioista puhutaan, voidaan todella molemmat ottaa opiksi viime levyn aikaisista tuskista.

Ymmärrän toki, että haluat tietenkin hyvää niillä biisien parannusehdotuksilla. Tämä on vain niin hemmetin herkkää tämä homma välillä. En pysty välillä ottamaan kommentteja vastaan, kun on silleen uudesta innoissaan. En pysty toimimaan, jos rima ei ole ihan lattiassa. Haluanko minä sitten päästää mitä tahansa kökköä läpi? En tietenkään, haluan tuottaa paljon matskua. Siksi miulta tulee niin paljon tavaraa. Ja sinä sitten loogisestikin ajatellen ahdistut siitä biisitulvasta mitä miun suunnalta tulee. Siinäpä törmäyskurssi.

Törmäyskurssia ei yhtään helpota se, että miusta oikeasti tuntuu sit siltä että kun siulta tulee muutama hassu biisi niin ne on heti jotenkin siinä. Ei mitään valittamista, toisin kuin miun biiseissä. Mie teen paljon paskaa ja siulta tulee täydellistä ja harkittua. Tosi lapsellista, mutta niin sitä usein hairahtuu ajattelemaan. Siitä miulle taas tulee semmonen olo että sie oot edellä. Oon näiden uusien biisien kohdalla pohtinut aika tarkkaan noita lyriikoita ennen kuin laitan ne siulle, vaikka miun ei välttämättä huvittais tehdä niin. Vaan siirtyä eteenpäin, uuteen juttuun. Tuntuu ahdistavalta ja tulee blokki.

Me ollaan eri alan ihmisiä. Mie harjoitan työelämässä teatterissa impron sääntöjä, eli iloista mokaamista ja tarjousten hyväksymistä. Pitää sanoa ok, hyvä, ja tehdä jatkotarjous. Siten hommat menee eteenpäin. Hyväksyn ensin kaverin tarjouksen ja sitten sillä omalla jatkoehdotuksella vien hommaa lähemmäs haluamaani suuntaa. Sitten se kaveri hyväksyy minun tarjouksen. Improkohtauksen säännöt. Sie oot, kuten kirjoitit, toimittaja. Mietit että mikä toimii ja mikä mättää. Siinä pitääkin olla töksäyttelevä. Ja kyllähän siinä kirjoittajana edistyy ihan eri tavalla kuin teatterihommissa. Sit kun tällaisten lähtökohtien edustus bändissä on 50-50, on siinä melkoinen asetelma.

Uskon, että tästä asetelmasta kuitenkin selvitään tästä lähtien hyvin, koska nyt ollaan päästy ongelman ytimeen. Ainakin lähelle sitä, luulen. Tajutaan puhua oikeista asioista ja ongelmista. Pyrin olemaan ahdistumatta siun biisikommenteista, koska tarkoitat niillä hyvää. Tietenkin tarkoitat! Ja sanon kun ahdistun liian pahasti, koska ahdistus menee pois sillä kun sen tuo esiin. Nyt taisin odottaa siitä sanomista hieman liian pitkään.

Itse äänittäminen olisi tosiaan ehkä hyvä homma. Pohjat ja liidit Logiciin ja sit lauletaan demolaulut päälle. Ja ohjelmoidaan midirumpu- ja bassokartat valmiiksi ennen studioon menoa. Siellä voidaan sit biisikohtaisesti päättää soundit ja että tarvitaanko niitä midijuttuja ylipäätään. Ne ois kuitenkin hyvä olla valmiiks olemassa, niin ei tartte Heikin niitä väkertää kalliilla studioajalla. Ne on kuitenkin aika helppo tehdä, kun sitä tuli kateltua aika paljon sillon kesällä 2008.

Oon samaa mieltä tuosta, että ekaa levyä ei kannata ajaa takaa. Tuo zeniläinen meininki, että kun ei etsi niin löytää, oli siinä ekalla levyllä ihan luonnostaan. Et sillä tavalla sitä ekaa levyä voi ihannoida. Että se sama zen-meininki nykyisillä taidoilla ja biiseillä. Luulen, että siihen päästään kun treenataan kunnolla ja nauhoitetaan kaikki mahdollinen valmiiksi itse ja sitten vaan rykäistään nopsaan studiossa. Silloin tallentuu Ukkosmaine hetkessä ja päästään lähelle livefiilistä.

Hohhoi, nyt alkaa väsyttämään ja muutaman tunnin päästä hyllytyshommia :) Ja siitä suoraan Korkeasaareen! Jatkan varmaan ukkosmainehöpöttelyä näin sähköpostitse kun kuitenkin jotain unohtui. Mut ylipäätään parempi fiilis on nyt. Tulipahan provosoitua.

> From: wilhelm@ukkosmaine.com
> To: klaus@ukkosmaine.com
> Subject: RE: Levystä
> Date: Sat, 24 Oct 2009 23:06

Heh, en mie tuota yhtään pitänyt provosointina. Hyvä näitä asioita on etukäteen miettiä, ja tietenkin pitää sanoa jos on asioita jotka vaikuttaa omaan luomiseen.

Jännää että tää menee nyt näin päin, koska mie oon jostain syystä ainakin tällä hetkellä hyvin peloton tuon levyn suhteen. Sekä siitä Bumshakalaka-sessiosta, että treeneistä on tullut sellainen olo, että ei meillä oo mitään ongelmia työstää matskua, ja saadaan kyllä aikaiseksi. Plus että se on kivaa, mutta lopputulos ei kuitenkaan haiskahda valjulle kompromissille.

Samoin tajusin kesällä varmaan ensimmäistä kertaa silleen isosti, että ollaan oikeesti hiton kovia. Se Hamina ehkä jäi ennen kaikkea mieleen, samoin kuin Saksa. Siis silleen että juuri kukaan ei tiedä etukäteen bändistä mitään, ja loppupeleissä on käynnissä tajuttomat bileet.

Nyt kun tuon kirjoitit auki, niin tietenkin nuo eroavaisuudet menee noin! Nerokasta, ei vaan oo tullut kyllä yhtään ajateltua. Tämähän johtuu ihan jo meidän medioiden erilaisesta luonteesta: tekstin ja teatterin. Siinä missä teksti on konkreettisesti musteena paperilla, silleen että sitä voi katsoa ja lukea ja tarkastella vaikka miten monta kertaa, on teatteri siinä hetkessä, eikä toistu koskaan täsmälleen samanlaisena.

Just tuon takia varmasti olen välillä sairaalloisenkin tarkka. Jos kirjoitan vaikka jonkun parintuhannen merkin jutunkin, niin luen sen varmasti läpi stilisoimisen jälkeenkin kymmenisen kertaa, ennen kuin lähetän. Tahdon että se on sellainen, että jokaisen lauseen pystyy selittämään ja perustelemaan. Samoin huomaan herkästi muiden teksteistä, jos niitä ei ole ajateltu loppuun asti. Jos teksti ei pidä sillä tavalla vettä, niin sitä ei ole miellyttävä lukea, eikä se toimi. Jossain määrin tuo pätee myös lauluteksteihin, vaikka se onkin vapaampi laji.

Tuohon verrattuna siun hommassahan tuo on just sellainen mitä pitää välttää. Jos on joku improvisaatioon perustuva homma, ja vaikka huomaisit itse että joku meni väärin tai huonosti, niin ei sitä voi jäädä miettimään, vaan pitää vain jatkaa. Teatteri on dynaamista, teksti on staattista.

Miusta luovaan työhön kuuluu - ainakin jos laulujen tekemisestä puhuu - nuo molemmat prosessit. Sellainen holtiton pulputtaminen (just tuo rima nilkkoihin -vaihe), ja sitten sen aineksen muokkaaminen. Kyllähän se jälkimmäinen on se, mikä tuntuu enemmän työltä, eikä sitä aina kiva ole tehdä. Mutta jos miun biisit tuntuu joskus valmiimmilta (itse en tuollaista oo kyllä sinällään oikeastaan huomannut), niin se johtuu varmaan siitä että yritän työstää niitä mahdollisimman pitkälle ennen lähettämistä. Tuo Hetfield-biisikin oli varmaan melkein kuukauden siinä tilassa että siinä oli a-osa ja bridge, mutta en vaan saanut siihen mieleistäni jatkoa, vaikka monia kokeilinkin. Enkä siitä nytkään oo vielä varma, että välittyykö siinä vielä parhaalla mahdollisella tavalla se mitä haluan sanoa. Ja että onko se kertsi melodisesti liian irrallinen.

Noita on myös mielestäni tärkeä toisenkin kommentoida, koska itse tulee väkisinkin vähän sokeaksi omalle jutulleen.

Tulee itse asiassa mieleen tuo Tilkkutäkin alla. Kuten varmaan muistat, niin siinä ekan version kertosäkeessä seikkaili Aku Ankan taskukirjasta lainattu hahmo. Muistan kun sanoit, että ei nää osat sovi yhtään yhteen. Kyllä miekin sen tavallaan tiesin, mutta se tuntui silloin hauskalta ja spontaanilta jutulta, ja olin varmaan vähän pettynytkin, kun tuo idis ei mennyt läpi. Nyt jälkikäteen ajateltuna olen aika kiitollinen, että tuota ei hyväksytty, koska nykyinen “oikea” versio tuntuu omasta mielestä yhdeltä parhaista omista biiseistä.

Muutenkin, miusta tuntuu että nää ominaisuudet on sellaisia jotka jollain tapaa tasapainottaa toisiaan. Jos molemmat oltaisiin samanlaisia, niin tehtäisiin varmaan tavalla tai toisella aika lässyä matskua. Kyllä se kitka on tärkeä tässä kuten monessa muussakin taiteenlajissa ja kun tiedostetaan se, niin uskon että voidaan käyttää sitä pelkästään positiivisena liikevoimana.

Jopas menee muuten filosofiseksi diskolevyn tekeminen, mutta se on vaan siistiä.

Mutta joo, mitä tulee tuohon äänittämiseen itse, niin voisi olla hyvä konsultoida Heikkiä siinä etukäteen. Sen kanssa tuosta vaihtoehdosta puhuinkin, eikä se sitä huonona ajatuksena pitänyt. Pitää vaan miettiä että miten meidän pitäisi varustautua, ja tartteeko esim. tehdä jotain laitehankintoja tai muuta.

-V

> From: klaus@ukkosmaine.com
> To: wilhelm@ukkosmaine.com
> Subject: Levystä
> Date: Sun, 25 Oct 2009 23:05

Heh, eipä tullut mieleen että tosiaan tuo Tilkkutäkki oli semmonen juttu mihin sanoin vastaan! Mutta senpä tosiaan tein. Hyvä kun otit sen esille, tuli heti semmonen hyvä fiilis että huh, ei minullekaan kaikki mene läpi. Joskus nimittäin tuntuu siltä. Naurattaa nyt. :)

Hyvä tosiaan kun kirjoitin tuntemukset ylös nyt. Minua on oikeasti ahdistanut biisien lähettäminen ja tosiaan samanlaista tunnetta ei ole ollut muiden bändiviritysten kanssa. Tai teatteriviritysten. Mutta nyt kun vastasit tuolleen positiivisen rakentavaan sävyyn, tuntuu tämä meidän meininki vahvuudelta. Me ollaan tosi erilaisia ihmisiä, me kaksi. Mutta ollaan saman asian kannalla. Siitä tulee voimaa. Molempien prosessit tekevät Ukkosmaineesta niin kovan kuin se on.

Menee tosiaan filosofiseksi yhden diskolevyn tekeminen perkele. Ukkosmaine alkaa olla elämän kokoinen bändi :) Se herättää helvetin isoja tuntemuksia laidasta laitaan. Pohjimmaiset negatiiviset tuntemukset on käyty ja tapeltu keskenään. Ylimmäiset positiiviset kokemukset on käyty, esimerkiksi nuo mainitsemasi Saksan ja Haminan keikat. Ja se ajomatka Tampereen Telakalta Niinivaaran lukion lakkiaisiin soittamaan Suvikatu. Huh huh.

Minusta se eka lähettämäni sähköposti tuntui provosoinnilta, kun biisinteko tuntui menevän niin hyvin, mutta minua ahdisti. Kuten taisin jo sanoa, pelkäsin että se posti jotenkin pilaa kaiken. Kai minä aina pelkään pilaavani kaiken jos olen jotain vastaan. Suomalaista perisyntiä.

Jännä lähteä tekemään levyä eteenpäin nyt! Jää tosiaan tänne työstämään matskua sen Forssan jälkeen jos ehdit.