Salamablogi

Äänitykset paketissa!

23.08.2008 (Levypäiväkirjat, Salamasiskot, salamaveljet)

Tämänviikkoiset sessiot päättyivät eilen onnellisesti, kun totesimme kaiken tarvittavan olevan kasassa. Levyn äänitykset ovat nyt siis kasassa, ja jäljellä on enää miksaus ja masterointi. Ensinmainittu on tosin jo nyt aika hyvin hanskassa, Heikki on miksannut biisejä jo äänitysten aikana ja osa kappaleista on jo käytännössä miksattukin valmiiksi.

Eilen tuli jotenkin todella helpottunut olo siitä, kun tajusi että levystä rakentui oikeasti todella hyvä ja eheä kokonaisuus. Uskonpuutetta on kuitenkin kesän aikana ollut itsellä moneenkin otteeseen.

Loppujen lopuksi palaset loksahtivat paikalleen hyvin luontevasti. Tällä viikolla nauhoitimme viimeisen levylle tulevan kappaleen, jonka valmistumisen kanssa itse tuskailin pitkään - itse asiassa kappale on hakenut lopullista muotoaan jo vuosia. Lopulta sain sävellyksen ja sanoituksen asettumaan uomiinsa, pidin lopputuloksesta, ja kappaleen lopullinen toteutus oli yllättävänkin helppoa ja luontevaa. Erittäin voittajaolo siis senkin suhteen.

Lisäksi kokonaisuutta jäntevöitti huomattavasti se, että päätimme eilen yksissä tuumin jättää jo osin äänitetyn Viuh viuh -työnimisen biisin pois levyltä. Kappale on hyvä, mutta ei tuntunut sulautuvan kokonaisuuteen. Nyt ratkaisu tuntuu täysin oikealta.

Eilen sattui myös aika jännä juttu. Puhuimme Klausin kanssa torstaina Oulusta Joensuuhun ajaessamme levyn biisijärjestyksestä, ja totesin että se tulee varmaan aika luontevasti. Eilen sitten ajattelin listata biisit ihan selkeyden vuoksi paperille, ja ajattelin samalla tehdä jonkinlaisen luonnoksen järjestyksestä. Loppujen lopuksi homma meni niin, että Klausin kommentoidessa vieressä oli biisijärjestys kasassa alle viidessä minuutissa, ja tuntui juuri siltä että ei tämä muuten voisi mennäkään.

Nyt täytyy alkaa valmistua Lahden keikalle lähtemiseen. Mieli on hyvä ja aurinko paistaa, hieno meininki. Todennäköisesti joitain blogipäivityksiä vielä tulee miksausten tiimoilta. Mukavaa viikonloppua kaikille!

-Wilhelm

Viimeisiä viedään

14.08.2008 (Levypäiväkirjat, Salamasiskot, salamaveljet)

Heikin kanssa ollaan taas tällä viikolla oltu hommissa parina päivänä. Tänään avattiin viimeinen levylle tuleva biisi, joka on ollut tähän asti koskemattomana. Nyt on biisiin äänitetty komppipohja, sekä sitä tukevat midibassarit ja -bassot. Lisäksi soittelin menemään säkeistön pianot, sekä kertseihin ja bridgeihin vähän Korgin analogisynaa.

Pitää vielä vähän tulevan vapaan viikonlopun vieton ohessa miettiä biisejä läpi ja listailla mitä asioita pitäisi vielä hoitaa. Tavoitteena olisi saada ensi viikkoon loppuun mennessä saatua äänitykset paketoitua. Katsotaan miten käy. Nyt pikkusiskon kanssa syömään ja levyyn liittyvät asiat hetkeksi pois mielestä.

Synamaailmassa taas

05.08.2008 (Levypäiväkirjat, Salamasiskot, salamaveljet)

Uusi työviikko on taas startattu. Tällä viikolla siitä tulee kaiketi vaan kaksipäiväinen. Tässä kuussa olisi kuitenkin tarkoitus saada homma pakettiin. Jännää, että kesä alkaa olla jo lopuillaan. Toisaalta lämpimiä päiviä on myöskin ollut niin vähän, että tuntuu kuin se ei olisi oikein alkanutkaan.

Tänään tapahtui merkillisiä asioita. Koska kosketinkamani oli viikonlopun keikkojen jälkeen roudattu suoraan studiolle, päädyimme lähtemään studiolle Heikin kanssa polkupyörillä. Evääksi ostettiin tulomatkalla muun muassa kirsikkatomaatteja ja retiisejä. Eläköön terveelliset elämäntavat!

Tämä aamupäivä on puuhailtu Sydämeni jäi sovituskoppiin -otsikkoa noudattavaa biisiä. Bassojen lisäksi soitin yhdeksi suosikkisoittimekseni muodostuneella Korgin analogisynalla introon sekä bridgeen riffit. Rolandin sähköpianosoundilla soitin puolestaan riffin kertosäkeeseen. Nyt säädetään biisiin vähän rumpuasioita. Tästä tulee selkeästi tällainen R’n'B-henkinen biisi. Itse tykkään kappaleen sanoituksesta erityisen paljon, ja eiköhän tämä toteutus tee sille omalla tavallaan oikeutta.

-Wilhelm

Rakkauden kesän pyörityksessä

01.08.2008 (Keikkapäiväkirjat)

Keskiviikko 28.5.
Semifinal, Helsinki

Toukokuisena keskiviikkona keikalle lähteminen tuntui erityisen miellyttävältä, joskin myös hivenen kummalliselta. Takana oli yö, jolloin olin tehnyt vihoviimeiset muutokset graduuni. Olin nukkunut muutaman tunnin hermostuneesti, herännyt aamulla printtaamaan tekstin ja usean yllättävän pienen vastoinkäymisen jälkeen palauttanut lopulta työni kahtena kappaleena kansliaan. Oloni oli siis varsin voitokas.

Sen verran kiire junaan ehtimisen kanssa tuli, että piti ottaa mukaan läppäri, jotta ehtisin viimeistellä sisällysluettelon ja tiivistelmän, ja lähettää ne sähköpostitse myöhemmin samana päivänä.

Ryhdyin hommiin välittömästi junan irtauduttua asemalta ja valmista tuli noin tunnin päästä. Tuntui varsin mukavalta laittaa kannettavan tietokoneen kansi kiinni ja ilmoittaa matkaseurana olleille Klausille ja Miihkalille että nyt mennään ravintolavaunuun nauttimaan kuohuviinit. Opiskelut olivat kypsyysnäytettä vaille kasassa! Ravintolavaunun kuohuviini oli hintavaa, mutta ansaitun makuista. Näin matkustavat levy-yhtiön jätkät.

Asemalle saavuttuamme kävelimme kamojen kanssa Semifinalille, jossa tekninen henkilökunta jo odottelikin. Tässä vaiheessa seuraamme liittyi myös Klausin tuttava Niko, joka oli lupautunut erikoisvierailijaksi keikalleme soittamaan haitaria. Katsoimme Nikon kanssa sovitut biisit (Rakkauden vallankumous ja Pielisjoki) läpi, ja vetäydyimme Ilveksen puolelle odottelemaan ruokailua.

Ruokana ollut kasvismureke vei kielen mennessään, ja siitä oli hyvä siirtyä Klausin luokse valmistautumaan keikkaan. Aikaa ei ollut hirveästi, sillä Semifinalissa keikat alkavat ihmisten aikoihin.

Klausin luota lähetin sähköpostitse puuttuvat gradun osat ja taputtelin itseäni henkisesti olkapäälle.

Klausin pitkälliseksi prosessiksi osoittautuneesta kynsienlakkausoperaatiosta huolimatta pääsimme lähtemään melkein ajoissa takaisin keikkapaikalle.

Jälleen jännitti kovasti, onko paikalla väkeä. Semifinaliin sisään astellessa pystyi toteamaan, että huoli oli turha. Mukavan täydeltä paikka tuntui, joukossa lukuisia mukavia tuttavia.

Keikka aloitettiin sovittuun aikaan Elektromanssilla, ja meininki oli alusta alkaen hyvä. Yleisö oli aluksi ehkä hieman varuillaan, mutta lämpeni todella nopeasti mukaan meininkiin.

Lavasoundi oli miellyttävän selkeä ja soitto tuntui kulkevan hyvin. Muutamia pieniä mokia tuli, mutta paikkasin ne säkenöivällä karismallani.

Lopetimme settimme Nöpönenään ja vetäydyimme lavan taakse seuraamaan encore-yllätystämme. Yleisön vaatiessa lisää Niko asteli haitareineen lavalle yksin, ja aloitti hurjan improvisaation, joka huipentui Pielisjoen introon, jonka myötä Klaus asteli lavalle.

Klausin laulaessa Nikon säestyksellä minulle aukeni harvinaislaatuinen tilaisuus, jonka käytin luonnollisesti hyväkseni. Seurasin ensimmäisen säkeistön puolikkaan verran keikkaamme yleisöstä käsin ennen kuin liityin laulamaan stemmoja.

Pielisjoesta siirryttiin Nikon johdolla Rakkauden vallankumous -biisiin, josta kuultiin todella riemukas versio. Itseäni nauratti koko ajan aivan vallattomasti, kun Niko soitti toinen toistaan maukkaampia fillejä säkeistöissä.

Keikka paketoitiin vielä muutamalla encorella, jonka jälkeen suoritimme pikaroudauksen tilataksin avulla ja siirryimme Rytmiin hengähtämään ystävien seurassa. Mukavaa oli, kiitos kaikille läsnäolijoille!

semisti.jpg
Onnellinen yhtye keikan jälkeen Helsingin yössä.

Lauantai 31.5.
Karjalantalon kellari, Joensuu

Fiilikset olivat korkealla toukokuun viimeisenä päivänä jo heti aamusta, vaikka väsymys vähän painoikin. Kesä oli jo ovella. Alkavan kesän kunniaksi olin sopinut lauantaiksi tapaamisen henkilökohtaisen hiuskonsulttini Ellin kanssa.

Kävin aamusta Ellin luona ilman sen kummempaa suunnitelmaa, paitsi että jotain uutta tuulahdusta hiusmalliin kaivattaisiin. Yksissä tuumin päädyimme kesähelteiden kannalta käytännölliseen ratkaisuun: takatukka sai säilyä koskemattomana, mutta pään sivut vedeltiin sileiksi. Elli teki vielä päällä oleviin hiuksiin erittäin näyttävän muotoilun. Johan kelpasi.

Checkiin menimme illan miksaajana toimivan Pekan kyydillä. Samalla huolehdimme illan vierailevaksi artistiksi lupautuneen Miihkalin instrumentin kyytiin, kun mies oli edellisenä iltana eksynyt Metal-Mikan bailukerhon vuosikokoukseen.

Jälleen jouduimme kohtaamaan jännityksen siitä, tulisiko keikoille väkeä. Meillähän oli sovittuna Karjalantalolle kaksi keikkaa, aikaisempi alaikäisille ja jälkimmäinen varttuneemmille. Ennakkotietojen mukaan k-18 -keikalle oli myyty ennakkolippuja hyvin, alaikäisten keikalle puolestaan ei.

Suoritimme Pekan johdolla soundcheckin. Tsekkasimme samalla Pekan valmistaman alkunauhan, joka sisälsi uhkavaa ukkosen jyrinää. Lisäksi olin varannut mukaan cd:n, jossa oli edellisen päivän Suomen suven avauksen laulumateriaalia.

Sitten odottelemaan alaikäisten keikkaa. Tasalta sovitun aloituksen aikana paikalla oli kolme ihmistä. Odottelimme varttitunnin, ja tilanne oli ennallaan. Pohdimme asian läpi nopeasti Klausin kanssa, ja tulimme yhteisesti siihen tulokseen, että keikka on järkevin jättää soittamatta. Kävimme ilmoittamassa itse asiasta paikalle olleille ihmisille. Pahoittelut vielä heille tapahtuneesta.

Tuon episodin jälkeen fiilikset olivat suoraan sanottuna todella paskat. Ärsytti ja kiukutti. Alaikäisten keikkoja järjestetään Joensuussa sikäli harvoin, että harmitti senkin puolesta. Ehkä päivä, jolloin meneillään oli kaiken maailman juhlia koulujen päättymisen suhteen, oli hankala keikan kannalta, tai sitten mainontaa ei ollut riittävästi. Mene ja tiedä.

Ratkaisin asian korkkaamalla oluen, syömällä leivän ja mököttämällä hetken aikaa yksikseni. Sen jälkeen Karjalantalon yläkertaan lounastamaan ja ajatukset kohti illan keikkaa.

Epilogina alaikäisten keikkaan lisättäköön vielä se, että pari viikkoa myöhemmin luin sanomalehti Karjalaisesta kolumnin, jossa hehkutettiin meidän alaikäisille soittamaamme keikkaa ja sitä kuinka hienoa on, että jotkut tuollaisia järjestävät. Terveisiä vaan kyseiselle kirjoittajalle.

Aterioinnin jälkeen siirryin kotiin odottelemaan illan keikkaa. Tiskasin ja siivosin ja kuuntelin Tapio Rautavaaraa. Tuntui hyvin vähän siltä, että kohta olisi edessä keikka.

Puolisentoista tuntia ennen sovittua keikka-aikaa aloin valmistaa itseäni lähtöön. Laitoin The Darknessin levyn soimaan ja sen myötä fiilis alkoi muokkautua oikeanlaiseksi.

Keikkapaikalle saapuessani ekana bändinä soittanut Supersounds veti vielä settiään. Oivaksi liveyhtyeeksi osoittautunut ryhmä valloitti itselleen epäilemättä liudan uusia ystäviä.

Suuntasin keikan päätyttyä takahuoneeseen vaihtamaan vaatteita ja valmistautumaan muutenkin.

Sovittuun aikaan Pekka täräytti soimaan sovitun lähtöbiisin: Laulurinteen suvenavauksesta tuttu Suvilaulu Joensuulle kajahti ilmoille ja heti biisin jälkeen tärähti käyntiin ukkosen jyrinä.

Aloitimme setin uudella biisillä, työnimeltään “Viuh viuh”. Ensiesityksensä saanut biisi toimi hyvänä kontrastina seuraavana tulleeseen Elektromanssin, joka räjäytti samalla ensimmäistä biisiä rauhallisen odottavasti seuranneen yleisön täysiin liekkeihin. Mahtava meininki!

Yleisö liekehti keikan alusta loppuun ja lauloi biisejä mukana kiitettävän kovaäänisesti. Erittäin mahtavalta tuntui soittaa. Meininki oli mukavan lämmin, ja ihmisillä selvästi onnellinen ja hyvä olo.

Encoreihin olimme taas varanneet hieman yllätystä. Lopetettuamme varsinaisen setin, sai vuoron tällä kertaa erikoisvierailijamme Miihkali. Yleisön vaatiessa lisää Miihkali kapusi yksinään lavalle soittamaan kitarasynallaan Suvivirttä, josta sitten jatkoi vapaasti improvisoiden. Liityimme jonkin ajan päästä mukaan, ja soitimme pitkästä aikaa ekan levyn avausraidan En voi unohtaa, jonka soolo-osion Miihkali hoiteli tyylikkäästi ja antaumuksella.

Yllätyksiä oli lisääkin. Biisin jälkeen Miihkali nimittäin piti meille rehtorihenkisen puheen, ja ilmoitti yleisölle että sekä mina että Klaus olemme saaneet opiskelumme päätökseen (Klaus valmistui juuri edellisenä iltana teatteri-ilmaisun ohjaajaksi, minä puolestani kävin perjantaina tekemässä onnistuneesti kypsyysnäytteen).

Yleisö aplodeerasi ja yhtyi Miihkalin hurraa-huutoihin, samalla kun me skoolasimme kuohuviinillä, jonka baari ystävällisesti tarjosi.

Juhlallisuuksien jälkeen oli aika vielä muutaman encoren. Keikka huipentui Pielisjokeen, jonka myötä siirryimme takahuoneeseen kuivaamaan hikeä ja iloitsemaan alkaneesta kesästä. Mahtavuutta!

Perjantai 13.6.
Senaatintori, Helsinki

Edellisestä Helsingin keikasta ehti vierähtämään vain pari viikkoa, kun kaupunki kutsui taas. Tällä kertaa luvassa oli Pohjois-Karjalan maakuntavierailuun liittyvä keikka. Viikonlopun aikana Helsingissä olikin edustettuna maakunnan kulttuuritarjontaa kohtalaisen monipuolisesti.

Oma soittopaikkamme oli varsin mahtipontisesti Senaatintorin lavalla, Tuomiokirkkoa vastapäätä.

Aiemmin samalla viikolla olimme saaneet käsiimme ikioman taustalakanamme, jonka avulias ystävämme meille ompeli. Suuret kiitokset vielä! Toiverikkaana pakkasin kankaan mukaan, mutta kun kilpailijana oli noin kymmenen metriä korkea Kolin maisemakangas, niin totesimme että lakanan ensikaste saa jäädä toiseen kertaan.

Yhytimme Klausin kanssa toisemme noin tuntia ennen keikkaa. Vaihtoajat olivat lyhyitä, joten kasasin kosketinkioskini jo valmiiksi lavan sivulle toisen esityksen ollessa vielä käynnissä.

Esityksen loputtua aikaa oli noin viisitoista minuuttia keikan alkuun. Kasasin kamat lavalle, ja katsoin että kaikista soittimista lähtee ääntä. Yritin vähän katsoa soitinten keskinäistä balanssia ja omaa lauluani suhteessa niihin, mutta kiire oli jo vaihtamaan vaatteita, ja intronauhan kanssakin taisi olla teknikoilla jotain ongelmia.

Kiire on epämiellyttävää ennen keikkaa, mutta siihen se tällä kertaa meni. Laitoin vielä keikkahousuja jalkaan, kun intronauha alkoi pauhata lavalla. Nopea halaus, ja vähän keskeneräisellä fiiliksellä lavalle.

Keikka alkoi Elektromanssilla. Kirosin jo ensimmäisen kappaleen aikana sitä, ettei valmistautumisaikaa ollut enemmän. Lavasoundi oli todella epäselvä ja kaikki tuntui myöskin tulevan liian hiljaa. Yritin viittilöidä monitorimiksaajalle pyyntöjä, mutta hänen tekemistään parannuksista huolimatta tunsin olevani vähän hukassa.

Soittopuoli oli siis suoraan sanoen vähän hukassa, vaikka klaarasinkin homman jotenkin. Klaus oli onneksi liekeissä, ja otti yleisön minun tuskailustani huolimatta. Yleisöä olikin varsin mukavasti: innokkain huutosakki eturiviin kokoontuneena, ja satunnaiset ohikulkijat, turistit ja kaikki muut puolestaan kirkon portailla.

Oikeastaan aloin päästä juoneen mukaan vasta keikan loppupuolella, joka olikin sitten mukavampaa. Aurinko paistoi lavalle nätisti ja ihmiset pitivät kuulemastaan. Iso lava innoitti minut myös tekemään Nöpönenän aikana niin sanotun läpijuoksun. Läpijuoksu kirvoittikin yleisössä spontaanit aplodit.

Tarjosimme vielä encoreksi Yli mutakuoppien, jonka jälkeen hyvästelimme yleisömme ja poistuimme pukuhuoneena toimineeseen backstage-telttaan.

Tuolla teltassa sitten sattuikin päivän kenties nerokkain tapaus. Klaus oli jo poistunut avustamaan paita- ja levymyyjänä toiminutta Miihkalia, ja mina olin teltassa kahden tapahtumaa juontaneen Aki Parviaisen kanssa. Teille, jotka ette urheilua seuraa (en kyllä oikeastaan minäkään), kerrottakoon että mies on keihäänheiton maailmanmestari vuosimallia 1999.

Pöydällä oli vichy-pulloja, ja kysäisin Parviaiselta, josko voisin ottaa niistä yhden. Mies vastasi myöntävästi ja kysäisi samalla “otatko kossua sekaan?”.

Koskenkorva ei ole varsinaisesti suosikkijuomieni listalla, mutta ajattelin mielessäni että jos maailmanmestari tarjoaa, niin eihän siitä saata kieltäytyä. Vastatessani myöntävästi Parviainen kaivoi laukustaan puolillaan olevan etiketittömän pullon ja totesi: “Tai eihän tää varsinaisesti kossua, pontikkaahan tämä on. Otahan muki!”

Ja tujua tavaraa se olikin. Kiitos siitä, ja kiitos myös kaikille Senaatintorin keikalle tulleille!

(Vesa Härkösen kuvia Senaatintorin keikalta)

Perjantai 4.7.
Beach Party, Lieksa

Lieksassa olimme viimeksi kesällä 2006, jolloin soitimme erinomaisen viihtyisässä Muhelinpurockissa. Nyt vuorossa oleva tapahtuma kantoi puolestaan nimeä Beach Party.

Ilmassa oli vähän ylimääräistä jännitystä vielä alkuillasta, kun suunnittelimme vielä lähtöä. Festarin ääniteknikkona toiminut Pekka soitti noin tuntia ennen kuin tapahtuman piti alkaa ja ilmoitti ettei äänentoistoa oltu vielä pystytetty valmiiksi, koska Lieksassa ukkosti ja satoi samalla peukalonpään kokoisia rakeita.

Vähän jännittyneissä tunnelmissa siis lähdettiin ajamaan paria tuntia ennen keikkaa, mutta väliaikatietojen mukaan keli oli paranemaan päin.

Saavuimme paikan päälle noin tuntia ennen keikkaa, ja totesimme löytäneemme sympaattisen festivaalin. Festivaali- ja bäkkärialuetta ei varsinaisesti oltu rajattu toisistaan mitenkään, ja joka paikkaa kansoittivat känniset teinit. Bäkkäriteltan virkaa toimitti läpinäkyvä kahden hengen teltta.

Aivan mainio punk-meininki siis. Moikkasin Pekan ja aloin kasata koskettimiani sillä aikaa kun Klaus huolehti auton parkkiin.

Ilma oli melkoisen viileä, hyvä että oli osannut varautua lämpimillä vaatteilla. Odottelimme edellisen bändin lopettamista lavan takana ja kannoimme sen jälkeen koskettimet lavalle.

Nopea check, jonka jälkeen siirryimme varsinaisen juhlahetken pariin: viritimme lavalle ensimmäistä kertaa uuden taustalakanamme. Horjuvan rumpupenkin varassa saimme lakanan asetettua, ja pitihän sitä vähän aikaa ihan lavan edestä ihailla. Oikein hienolta näytti!

Lavan taakse odottamaan keikkaa, joka alkoi taas Pekan ukkosintrolla ja sitä seuranneella Viuh viuh -biisillä. Tällä kertaa tempoltaan ja meiningiltään rauhallinen Viuh viuh sai hyvän kontrastin, kun soitimme heti sen perään setin nopeimman biisin, eli Hälytyksen.

Lavan eteen kertyi heti keikan alusta mukava määrä innostunutta jengiä, joka oli kiitettävästi mukana meiningissä. Palkitsimme yleisön soittamalla intoutuneen ja kaikin puolin erittäin onnistuneen keikan.

Setissä oli Viuh viuhin lisäksi muitakin uusia biisejä tulevalta levyltä. Ensiesityksensä sai muun muassa Hiustuoksu-työnimellä kulkeva biisi, sekä jo jollain aiemmalla keikalla soitettu Suvituulinen. Hyvin tuntuivat uudetkin biisit uppoavan yleisöön.

Keikka päättyi Nöpönenään, ja sen myötä luovutimme lavan Rytmihäiriölle. Rytmihäiriön miehet olivatkin jo lavan takana intomielisinä keikastamme ja päivittelivät, että kuinka voivat enää mennä lavalle moisen hurmoksen jälkeen. Hyvinhän tuo onnistui, ja miesten kaahausta oli mukava seurata vielä muutaman biisin ajan ennen Joensuuhun paluuta. Kiitoksia Lieksa!

Perjantai 11.7.
Ilosaarirock, Joensuu

Kotikaupungin soittojuhla on aina monellakin tapaa odotettu tapahtuma. Tänä vuonna alkukesä tuntui menneen niin nopeasti, että Ilosaarirockin alusviikko tuntui saapuvan etuajassa.

Vaikka sisäinen kello toista näyttikin, saapui festivaaliviikonloppu kalenterin mukaisesti.

Klaus saapui luokseni hyvissä ajoin ennen sovittua check-aikaa. Edellisvuoden tapaan pakkasimme kosketinkamani polkupyörän selkään ja lähdimme kohti festivaalialuetta. Nyt odotellaan vaan green and clean -arvoillaan loistaneen festivaalin tunnustuspalkintoa.

Soundcheckissä ehti tiedostaa sen, että kuumaa piisaisi keikan aikana. Aurinko helotti suoraan lavalle kuumana ja määräävänä. Check hoitui nopeasti ja tehokkaasti, Pekka oli lupautunut miksaamaan keikan muiden festivaalihommiensa ohella.

Checkin jälkeen tutustuimme takahuonekoppiimme ja yritimme leikkiä rokkitähtiä. Potkimme siis hetken aikaa seiniä, kiroilimme ja valitimme kaikesta. Järjestysmiehiä nauratti.

Hupituokion laannuttua nappasin mukaani leivän ja mukin kahvia ja kävin kiertämässä vielä aution festarialueen läpi ja fiilistelemässä alkavaa festaria. Aiempiin vuosiin verrattuna olin luopunut festivaalinaikaisista velvoitteista. Ilmassa oli samanaikaisesti haikeutta, mutta myös tiettyä helpottuneisuutta.

Sitten valmistautumaan keikkaan. Pyöräilin kotiin, kävin suihkussa ja pyöräilin takaisin festarialueelle, jossa Klaus jo odotteli.

Biisilista oli tehty jo aiemmin, joten sen kanssa ei tarvinnut hermoilla. Keikkavaatteet päälle ja odottelemaan yllättävän kovan hermostuksen vallassa soittovuoroa.

Soittovuoron odottaminen osoittautuikin poikkeuksellisen raastavaksi. Olimme jo etukäteen tiedostaneet sen, että soittoaikamme oli vain puoli tuntia, joten olimme valmiit aloittamaan setin dynaamisesti, heti kun lupa tulee.

Kello taisi olla tasan soittoajan, kun kuuntelimme kuinka toisella lavalla soittanut 51koodia alkoi soittaa encoreja. Oli todella raastava tunne tiedostaa, että kaikki on omasta soittojastamme pois. Kun tähän vielä lisättiin se, että piti kuunnella koodien pahoinpitelevän suuren suosikkini Gösta Sundqvistin tuotantoa, niin keikkafiilis alkoi ikävästi lörpähtää.

Saimme vihdoin luvan aloittaa, kun kello oli kahdeksan minuuttia yli sovitun soittoajan. Lyhyt halaus, jonka aikana kuulimme valtavat suosionosoitukset yleisöstä juontajan kuuluttaessa meidät sisään. Juhlafiilis iski päälle välittömästi.

Lavalle huutomyrskyn siivittämänä ja Eka kerta käyntiin. Porukan määrä oli taas aivan käsittämätön. Aurinko paistoi ja hymyilytti, mahtava meininki.

Vanhojen hittien lisäksi settiin sisältyi Mozart-biisi, sekä Lieksassa ensi-iltansa saanut Hiustuoksu-työniminen biisi. Yleisö tuntui osaavan Mozartin sanat ulkoa, juhlaa!

rokki081.jpg
(Kuva: Hannu Linkola)
rokki083.jpg
(Kuva: Hannu Linkola)
rokki084.jpg
(Kuva: Hannu Linkola)

Tunnelma oli erittäin kohdallaan, ja meidän ja yleisön vuorovaikutus kohdallaan. Siksi tuntui erittäin karulta huomata jossain vaiheessa lavamanagerin heiluttavan kättään lavan takaosassa. Menin tiedustelemaan tilannetta, ja hänen mukaansa soittoaikamme oli ummessa. Ilmoitin päättäväisesti että yksi biisi tulee vielä, tuli yliaikaa tai ei.

Näin tehtiin, ja ehdimme soittaa kokonaisuudessaan kahdeksan biisiä. Meno oli mahtava, mutta keskenhän tuo jäi ja pahasti. Yleisökin tuntui ihmettelevän tilannetta. Valitamme lyhyttä settiä, mutta isoilla festivaaleilla on mentävä aikataulujen mukaan.

Voiton puolelle tilanne jäi kuitenkin, keikka oli hyvä vaikkakin liian lyhyt. Summasimme tilanteen ja vetäydyimme takahuonekoppiin pyyhkimään hikeä. Aivan mainio festariviikonlopun avaus.

Keskiviikko 23.7.
Henry’s Pub, Kuopio

Edellisestä Kuopion visiitistämme oli ehtinyt kulua vain vajaat kolme kuukautta. Mukavahan sinne oli taas mennä, kaupunki on kiva ja Henkka erinomainen soittopaikka.

Tällä kertaa tiedossa oli Rockcock-festivaaliin liittyvä klubi, jossa musisoivat meidän lisäksemme Karoshi Lovers sekä Jesse.

Lähdimme Kuopioon suoraan studiolta äänityspäivän jälkeen. Ajomatka meni ripeästi levyä ja elämää spekuloidessa.

Auto parkkiin Henkan eteen ja kamat sisälle. Iloksemme huomasimme, että vanha tuttavamma Dyny oli kyseisenä iltana paikan äänimiehen hommissa. Kuulumisten vaihtamisen yhteydessä kasasin kosketinkioskini pystyyn. Samalla tuli esittäydyttyä Karoshien ja Jessen porukoille.

Lyhyt soundcheck ja sen jälkeen etsimään ruokaa. Sitä löytyi läheltä, ja pian olimme kevyesti mutta riittävästi ravitut.

Aikaa keikkaan oli vielä muutama tunti, joten käytimme luppoajan hengailemalla kaupungilla. Minä onnistuin löytämään itselleni uudet farkut, Klaus toimi erinomaisen luotettavana makutuomarina.

Kävimme myös levyostoksilla, jossa Klausin makutuomarius asettui kyseenalaiseksi hänen kehuttuaan taivaisiin asti erään levyn, jonka hehkutusta pidän itse kovin kyseenalaisena.

Kaupunkikierroksen jälkeen takaisin keikkapaikalle valmistautumaan keikkaan. Biisilista kasaan ja vaatteita vaihtamaan.

Sovittuun aikaan kymmenen tienoilla Dyny täräytti alkunauhan soimaan, ja marssimme lavalle aloittamaan keikan Hiustuoksu-biisillä.

Sali näytti puolityhjältä (tai puolitäydeltä, kummin vain), mutta paikalla ollut yleisö tuntui pitävän kuulemastaan. Parista kohdasta bongasin myös ihmisiä, jotka tuntuivat osaavan kaikki biisit sanasta sanaan ulkoa. Aivan tuntemattomia emme siis selvästikään olleet.

Keikka eteni hyvin, ja settilistassa oli mukavasti tuoreutta pitämään valppauden yllä. Muun muassa Tänä yönä kuului settiin.

Tietynlaisen taistelumeiningin huomasi taas tulevan kehiin, kun yleisö ei ollut esimerkiksi Ilosaarirockin tavoin heti hyppysissä. Onnistuimme mielestäni aika hyvin. Vaikka suurin osa yleisöstä istuskeli rauhallisesti paikallaan, olivat he kuitenkin selkeän hyvin meiningissä mukana.

henk01.jpg
(Kuva: Petri Leppänen)
henk02.jpg
(Kuva: Petri Leppänen)
henk03.jpg
(Kuva: Petri Leppänen)

Keikka sinetöitiin Nöpönenän merkeissä. Bäkkärille päästyämme huomasimme ansainneemme encoren, joten palasimme esittämään vielä Yläkerran tytölle -biisin.

Loppuilta meni mukavasti. Klaus piti pystyssä paita- ja levykioskia, samalla kun minä pakkailin kamojani. Seurasimme vielä hetken Jessen keikkaa ja jutustelimme Karoshien ihmisten kanssa ennen poistumistamme yöhön ja kotimatkalle. Kotiinpaluu ajoittui kello kahden tienoille.

Torstai 31.7.
Kuunari Elina, Joensuu

Kotikaupungin keikka jälleen. Päätin kokeilla, saanko roudattua kaikki kamani yksinään. Pienen sovittelun jälkeen sain kun sainkin itseni pyörän selkään. Raskaasta lastista huolimatta vajaan kilometrin mittainen keikkamatka taittui hienosti.

Saavuin keikkapaikalle aikataulun mukaisesti, ja Klauskin oli jo paikalla. Kasasin kosketintelineeni valmiuteen illan toisen bändin vielä viimeistellessä checkiään.

Oma checkimme kesti hieman normaalia pidempään, Klausin monitoroinnissa oli jotain kummallisuutta jonka takia mies ei meinannut saada itsestään selvää. Ongelman jotenkuten taltutettuamme poistuimme hetkeksi omille asioillemme.

Palasimme keikkapaikalle sovitusti noin tuntia ennen keikkaa. Settilistan olin kasannut itse jo aiemmin, ja kun ei Klausilla ollut siihen huomauttamista, niin sillä mentiin.

Ennen keikkaa ehdimme pystyttää Salama-shopin (kiitokset jälleen paita- ja levymyyjänä toimineelle Hannalle). Kellon lähestyessä kymmentä takahuoneeseen vaatteiden vaihtoon ja valmistautumaan.

Paikalla oli porukkaa ihan mukavasti, ja kun dj juonsi meidät sisään, alkoi väki kerääntyä lavan edustalle. Mikäs sen mukavampaa.

Setti alkoi jälleen Viuh viuh -biisin merkeissä. Sen jälkeen oli hyvä iskeä kehiin 80200, joka räjäytti jälleen rauhallisesti ekaa biisiä kuunnelleen yleisön liekkeihin.

Oma olo tuntui erittäin miellyttävältä. Soitto kulki hyvin, lavasoundi oli hyvä, ja ihmiset tykkäsivät. Keikkaan sisältyi myös paljon spontaaneja juttuja, muun muassa Yli mutakuoppien -biisiin organisoimamme yleisön muodostama piiri, jonka keskelle asetuimme itse.

Setti sisälsi myös hyvän määrän uusia biisejä: Viuh viuhin ja Turpa kiinni, Mozartin lisäksi yleisö sai kuullakseen biisit nimeltä Hiustuoksu, Suvituulinen ja On/off. Hyvin toimivat kaikki.

Setti päättyi tunnelmallisesti Nöpönenään. Encoreissa oli luonnollisestikin esitettävä Pielisjoki, sijaitsihan keikkapaikka aivan sen äärellä.

Hyvä meininki oli, vaikka Klaus valitteli keikan jälkeen omaa suoritustaan. Aivan turhaan, sanon minä, vaikka ymmärrän kyllä sen ettei se paljoa mielialaa nosta, vaikka muut kehuisivat, jos ei itse ole tyytyväinen.

Keikan jälkeen tovi hengailua kavereiden kanssa pimenevässä Joensuun yössä ja lopulta kaatosadetta ja ukkosta uhmaten kotiin valmistautumaan huomiseen Turun reissuun.

Perjantai 1.8.
DBTL, Turku

Aamu valkeni taas vähän liian varhain. Vaikka yöunet jäivätkin yöllisestä rupattelusessiosta johtuen hieman lyhykäisiksi, oli aamujunaan ehdittävä. Omaa keikkaamme ajatellen olisimme ehtineet myöhemmälläkin, mutta yhteisenä tavoitteenamme oli nähdä PMMP:n kuudelta alkava keikka.

Vähän matkaevästä kaupasta ja junaan. Juna oli niin täynnä, ettemme onnistuneet saamaan vierekkäisiä paikkoja, käytävän vastakkaiset kylläkin.

Vieruskaverien valinta olikin sitten ilmeisesti jonkinlaista kohtalonjohdatusta. Klausin viereen istui pirteä ja fiksu ruotsalaisnainen. Minun vierustoverinani oli vanhempi mies, joka jo matkan alkutaipaleella oli kertonut kovin yksityiskohtaisesti muun muassa henkilökohtaisesta lääkityksestään.

Varsinainen riemu alkoi kuitenkin vasta sitten, kun mies palasi parin tunnin reissultaan ravintolavaunusta ja kertoi kuinka jumala oli alkanut puhua hänelle ravintolavaunussa. Minä nyökyttelin, ja kuuntelin toisella korvalla kuinka Klaus puhui käytävän toisella puolella ruotsalaisnaisen kanssa teatterintekemisestä.

Matkan hämmentävyyttä lisäsi se, että jossain vaiheessa luokseni käveli pariskunta, joka tiedusteli englanniksi olisiko minulla myydä levyjämme. Hetken ihmetyksen jälkeen ilmeni, että Lontoosta kotoisin oleva pari oli todistanut edellisillan keikkaamme. Levykaupat syntyivät.

Turussa olimme perillä aikataulun mukaisesti. Kävelimme rannan läheisyydessä sijaitsevalle hotellille. Samalla kun Klaus hoiti sisäänkirjautumisen, kävin minä hakemassa festaripassit ja ruokaliput. Klaus naureskeli, että huone oli löytynyt hetken etsimisen jälkeen T-kirjaimen kohdalta: Thunder, Klaus. Kirjautumislomakkeeseen Klaus oli kirjannut minut “mukana matkustava puoliso” -kohtaan. Neroutta.

Kamat huoneeseen, suihku ja hetki huilaamista. Sitten kivenheiton päässä olevalle festivaalialueelle PMMP:tä todistamaan.

Mahtavuuttahan se oli, jälleen kerran. Loistava livebändi, jonka näkemisestä olikin ehtinyt kulua reilu vuosi. Bändi soundasi hyvälle, biisilista sisälsi sopivasti yllätyksiä pakollisten bravuurien joukossa, ja uusi vauhdikas biisi oli kerrassaan loistelias. Tuore äitiys ei ole näköjään myöskään hillinnyt naisten räävitöntä lavapreesensiä missään määrin.

Hyvän keikan jälkeen oli miellyttävä siirtyä aterioimaan hotellille. Ruoka oli hyvää ja keli mitä kesäisin. Ateriamme loppupuolella PMMP:n tyypitkin ilmaantuivat syömään. Harkitsimme kiittävämme hienosta keikasta, mutta emme sitten kuitenkaan uskaltaneet.

Kahvien jälkeen haimme soittokamat huoneesta ja siirryimme (jälleen kivenheiton päässä sijaitsevalle) keikkapaikalle tekemään checkiä. Vegas-klubin festivaali-isäntänä toiminut Jukka Takalo otti meidät lämpimästi vastaan, ja osoittautui muutoinkin varsin mukavaksi mieheksi.

Lyhyt check, kamat sivuun pienen lavan reunalle ja taustakangas ovelasti rullalle, että sen saa otettua oman keikan aikana esille helposti.

Takaisin hotellille kuluttamaan aikaa. Oma aikani kuluikin rattoisasti, sillä olin ottanut junamatkan ratoksi mukaan kesäkuussa valmistujaislahjaksi hankkimani MacBook-kannettavan. Kun hotellihuoneessa sattui olemaan langaton verkko, niin siinähän se parituntinen meni nopeasti.

Sitten olikin aika lähteä takaisin keikkapaikalle valmistautumaan. Oma valmistautumiseni uhkasi jäädä puolitiehen, kun tajusin että takahuoneen nurkassa on Austin Powers -flipperi, joka toimi ilman kolikoita. Onneksi osasin lopettaa muutaman kiihkeän pelin jälkeen.

Kamat lavalle edellisen esiintyjän lopetettua, nopea tarkastus että kaikki toimii ja sitten takahuoneeseen vaihtamaan vaatteet.

Sovittuun aikaan miksaaja iski alkunauhan soimaan ja marssimme lavalle. Keikka alkoi jytäkästi Elektromanssin merkeissä ja jatkui 80200:lla.

Meininki oli alusta alkaen erittäin hieno. Yleisöä oli keikan alussa lavan edustalla aika varovaisesti, mutta keikan edetessä porukka kasaantui, ja lopulta tuntui että koko sali oli mukana meiningissä.

Oma soitto kulki poikkeuksellisen hyvin, kiitos siitä menee kyllä huomattavan selkeälle ja hyvälle lavasoundille.

Keikkaa on oikeastaan vaikea eritellä sen tarkemmin. Jotenkin tuntui vain siltä, että kaikki elementit olivat kohdallaan, eikä oikeastaan jäänyt mitään valitettavaa. Nöpönenän jälkeen encorena esitetyn Yli mutakuoppien -biisin jälkeen kiitimme yleisöä lämpimästi.

Takahuoneessa summasimme fiilikset, jotka olivat liikuttavan yksimieliset: kuluvan vuoden paras keikka oli juuri takana. Mahtavuutta!

Keikan jälkeen hengailimme Turussa vaikuttavien tuttaviemme kanssa, ja tapasimme myös keikkamyyjämme, joka oli myöskin pitänyt keikastamme. Kaikkinensa mahtava ilta, jonka jälkeen ei juurikaan väsyttänyt herätä seuraavana aamuna seitsemän junaan. Mutta se onkin jo toinen tarina.

Mahtavuutta loppukesään, pitäkää huolta itsestänne ja toisistanne!

-Wilhelm